Biomed Luuliemijauhe 30g

Osta tämä
  • 29,90 €
Suomalainen poron luuliemijauhe VUODEN TERVEYSTUOTE 2020!
Poron luu- ja luuydinuute -jauhe on valmistettu pohjoisen äärimmäisissä olosuhteissa vaeltaneiden porojen luista.
Kyseessä on ikivanha ravintolisä, jonka ajatuksena alun perin oli hyödyntää koko eläin, ei vain lihaa luiden ympäriltä. Sen aikaiset ihmiset huomasivat, että luuta oli kuitenkin vaikea pureskella. Kuin sattumalta keksittiin keino lämmittää luita vedessä heittämällä sekaan kuumia kiviä. Niin luita alettiin hauduttaa pitkään ja lempeästi, saaden talteen myös luiden sekä luuytimien arvokkaat ravinteet. Näin ylijäämästä muodostui kallisarvoinen raaka-aine.
Poro on karaistunut syömään kitukasvuisia, mutta ravinteikkaita Lapin luonnonkasveja. Sisulla se selviää haastavistakin ajoista. Poro onkin yksi puhtaimmista ja laadukkaimmista kotimaisista raaka-aineista.
Luonnollinen kollageenin, glukosamiinin, kondroitiinin, hyaluronihapon ja aminohappojen lähde
  • Valmistettu lapissa laiduntaneiden porojen luista
  • Hyödyntää kallisarvoisen, muutoin ylijäämäksi joutuvan puhtaan ja laadukkaan raaka-aineen
  • Lämmittävällä luuliemellä on pitkä käyttöhistoria
  • Valmistettu hitaasti hauduttamalla raaka-ainetta kunnioittaen
  • Haudutettu puhtaassa suomalaisessa lähdevedessä
Helppo- ja monikäyttöinen, jauheen voi lisätä suoraan kuumaan veteen yrttisuolan kera tai suolaisiin/makeisiin ruokiin ja juomiin.
Puhtaat ja laadukkaat raaka-aineetPuhdas suomalainen lähdevesi
Pohjoisen puolivillin metsäeläimen, poron luu ja luuydin
Omenaviinietikka
Lisäaineeton
Nyt myös maustettuna - Herkullinen käyttövalmis luuliemijuoma – Mausteina kurkumiini, inkivääri ja chili
SKU: 12/02/2023